1.4.2015 Päivän tukija: Sanna Kauppinen

Sanna Kauppinen pienempi
Petrin tukiryhmään kuuluu Sanna Kauppinen Hankasalmelta.

Miksi Petri?

”Petri on niitä ihmisiä, joiden kanssa on helppo toimia. Hän ei ole jääräpää, mutta toisaalta ei myöskään toisten vietävissä. Petri on aidosti sitä mitä on. Petrillä on aito halu kehittää maakuntaamme ja olla osaltaan laittamassa Suomea kuntoon. Haastavissakin tilanteissa hän kykenee neuvottelemaan ja löytämään ratkaisuja. Uskon siihen, että Keski-Suomen ja Suomen suunta on muutettavissa, kun tahtoa ja halua löytyy riittävästi. Petrillä sitä on.

Petri on tottunut toimimaan eri-ikäisten ihmisten kanssa ja sitäkin kautta tuntee elämän eri osa-alueet ja erilaiset arjet. Petrin politiikan keskiössä on turvata meille kaikille mahdollisuus hyvään ja turvalliseen elämään henkilökohtaisista lähtökohdistamme huolimatta, myös tulevaisuudessa.

Minä uskon Petriin ja meidän kaikkien tulevaisuuteen. Siksi oli helppo vastata ”kyllä” kysymykseen kampanjapäälliköksi ryhtymisestä.”

– Sanna Kauppinen, Petrin kampanjapäällikkö, opiskelija