Päivän tukija: Elina Kauppinen

Päivän tukijana on hallintotieteiden opiskelija Elina Kauppinen Hankasalmelta.

Elina tukee Petriä eduskuntavaaleissa.

”Tutustuin Petriin viime vaalien aikaan, ja myöhemmin olin hänen luonaan kahden viikon harjoittelussa eduskunnassa. Vaikka olin vain pienen pätkän paikan päällä katsomassa eduskuntatyötä, näin kuinka Petri on paneutunut tehtäväänsä ja ajaa jokaisen meistä asioita, myös nuorten! Läheltä näin, ettei ihan kaikki kansanedustajan tehtäviin pystyisi. Petri kuitenkin on oikeassa paikassa, oikealla asialla. Hän on monipuolinen osaaja, joka hoitaa tehtävänsä todella hyvin!”