Kolumni Sampo-lehdessä 8.10.2015
Alkavan syksyn mittaan olen pohtinut sitä kaikkea, mitä meillä Suomessa on. Varsinkin menneen viikon budjettikeskustelu on herätellyt miettimään, mitä kaikkea keltainen paksu budjettikirja sisältääkään ja mitä sillä saa ja voisi saada enemmän. Meillä on kohtalaisen toimivat kunnalliset peruspalvelut, seudullamme jopa aika hyvin toimivat. Meillä on kovatasoinen koulutusjärjestelmä, sosiaali- ja terveysjärjestelmä sekä infra. Aina on toki kehittävää, eikä koskaan tule valmista. Vuosikymmeniä vanhat konstit ei välttämättä tepsi tänä päivänä. Keljujen leikkauksien ja päätösten keskellä tämäkin on syytä muistaa.
Pohjoinen Keski-Suomi ja Saarijärven-Karstulan seutukunta ovat, ikävä kyllä, pahimpia työttömyysalueita koko maassa. Negatiiviseen huutamiseen ei tule kuitenkaan langeta. Totean saman kuin elinkeinoministeri Olli Rehnille luovuttaessamme hänelle kaupungin- ja kunnanjohtajien kanssa vetoomusta seutukunnan palauttamiseksi takaisin korkeampaan yritystukialueeseen: Meillä on seutukunnalla kehittymis- ja kasvuhakuisia yrityksiä. Positiivista virettä siis löytyy. Monesti viimeinen sytyke uuteen investointiin tai yrityksen kehittämiseen kuitenkin puuttuu. Samoin kunnilta puuttuvat todelliset työkalut, kun olemme olennaisesti paremmin pärjäävien alueiden kanssa samassa yritystukiprosentissa. Ministeri suhtautui asiaan myönteisesti. Vielä on kuitenkin töitä tehtävänä, jotta saadaan alueemme takaisin korkeampaan yritystukialueeseen.
Työttömyys on yhteinen haaste, ja siihen on vastattava sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Paikallisesti on paljon apua napakasta ja yksituumaisesta elinkeinopolitiikasta. Saarijärvellä on menty tässä hyvään suuntaan, vielä kun saadaan lisää yksituumaisuutta.
Pakolaiset ovat puhuttaneet, niin paikallisesti kuin Eduskunnassakin. Varsin äkkiä käsiin räjähtänyt pakolaistilanne on yksi kovimpia haasteita, mitä on hetkeen koettu. Haaparannan kautta maahan tulee satoja turvapaikanhakijoita viikossa. Valtaosa tulee Irakista. Onneksi asiassa on saatu järjestys ja rajalle valvonta, jotta tiedetään ketä maahan tulee. Olennaista on nyt se, että turvapaikan saavat sitä eniten tarvitsevat. Tästä syystä Suomi selvittää mahdollisuuksia hakijoiden tahdonvastaiseen palauttamiseen tilanteissa, joissa prosessissa on todettu, ettei turvapaikalle ole tarvetta.
Olivat kuulemma Kolkanlahden pojat ihmetelleet, kun ihmiset juoksivat pitkin poikin Ahvenlammen säästyneiden mäntyjen välissä paperit käsissään. Bagdadissa ei taideta harrastaa iltarasteja. Sen sijaan on ollut ilo huomata, miten monet saarijärveläiset ovat ottaneet näiden ihmisten asiat omakseen ja lahjoittaneet kaikenlaista tarpeellista avuksi. Tulemme olemaan tekemisissä tämän pakolaiskysymyksen kanssa vuosia eteenpäin, siihen meidän on syytä henkisesti varautua.