Tiedote: Muovipussisopimus on askel oikeaan suuntaan

Maanantaina 31.10. ympäristöministeriö ja Kaupan liitto allekirjoittivat Green deal –sopimuksen, jossa he sopivat vapaaehtoisista toimista muovikassien kulutuksen vähentämiseksi. Sopimuksella pannaan täytäntöön EU:n niin kutsuttua pakkausjätedirektiiviä, jolla pyritään vähentämään esimerkiksi muovikasseista aiheutuvaa merien roskaantumista.

–          Olen todella tyytyväinen, että ministeriössäkin pohditaan toimenpiteitä muovin ympäristöongelmien kitkemiseksi. Kansainvälisesti muovipussien kulutuksen vähentämiseen on tehty töitä jo 1990-luvulta saakka, kehuu Keskustan kansanedustaja Petri Honkonen.

Sopimuksen tavoitteena on, että vuodessa käytettäisiin korkeintaan 40 kassia henkeä kohti 2025 loppuun mennessä. Nykyisin Suomessa käytetään noin 55 muovikassia henkeä kohti. Sopimus keskittyy ainoastaan muovijätteen ongelmien vähentämiseen, eikä esimerkiksi ostoskassien hiilijalanjälkeen.

–          Muovikasseista syntyvä mikromuovi ei ole enää pelkkä valtamerien ongelma, vaan sitä löytyy jo Suomen sisävesistäkin. Ostoskassien käyttöä voidaan vähentää, mutta samalla voitaisiin myös suosia parempia vaihtoehtoja muovin korvaamiseksi, pohtii Honkonen.

Suomessa osataan jo tällä hetkellä tehdä kotimaisesta sellusta tuotteita, joilla saavutetaan muovin ominaisuuksia. Hiljattain uutisoitiin Kotkamillsin kehittämästä kahvikupista ja muovikassien korvaaminen onnistuisi esimerkiksi suomalaisen Paptic -yrityksen kehittämällä kuitukassilla. Siinä on raaka-aineena kotimainen puukuitu.

Honkonen valmistelee toimenpidealoitetta hallitukselle, muovipussien korvaamiseksi ekologisemmilla vaihtoehdoilla.

–          Mielestäni puitesopimuksen lisäksi ympäristöystävällisempiä innovaatioita voitaisiin ottaa rohkeammin käyttöön. Aion jättää pikapuoliin toimenpidealoitteen hallitukselle muovipussien korvaamiseksi ja käytön vähentämiseksi luonnolle ystävällisemmillä tuotteilla, tarvitaan rohkeita askeleita biotalouden suuntaan, Honkonen toteaa.

 

Lisätietoja

Petri Honkonen

0408397776