Viikkokirje 41

Tänään saimme tiedon, että elinkeinoministeri Olli Rehn nimitetään Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi. Tehtävä on merkittävä ja vaikeaa kuvitella toista yhtä pätevää ehdokasta tähän hommaan. Pääministeri Sipilä on ilmoittanut, että ministerivaihdos toteutetaan ensi vuoden alussa. Elinkeinoministerin salkku on todella laaja ja vaativa. Kokeneita ehdokkaita tähän tehtävään varmasti löytyykin, mutta tässä tapauksessa toivon todella ministerinsalkkua omaan maakuntaan!

Osallistuin kuluvalla viikolla Brysselissä Euroopan Unionin nuorten (eli alle 40-v) meppien ja kansanedustajien konferenssiin. Oli todella mielenkiintoista jutella samassa tilanteessa olevien nuorten edustajien kanssa. EU-maat ovat kovin erilaisia. Kokouksessa vieraili mm. kaksi komissaaria ja Euroopan parlamentin puhemies. Johtopäätöksenä totean sen, että enemmän kuin euroopan kansalaisten haukkumiseen eu-vastaisuudesta, pitäisi miettiä mitä on tehty väärin. Joku syy kansalaisilla on EU:ta vastustaa ja tätä järjestelmää pitäisi kehittää paremmaksi.

Näillä ajatuksilla hyvää viikonloppua!

 

Terveisin Petri