Viikkokirje 45

Rapakon takana vaihtui presidentti. Vastoin tutkijoiden ja median ennakko-odotuksia, kokeneen poliitikon Hillary Clintonin sijaan Yhdysvaltain presidentiksi valittiin liikemies-julkkis Donald Trump. Suomessa reagoitiin tähän voimakkaasti, ellei jopa kauhistuneesti. Vaalikampanjan aikana Trump lupasi banaanivaltion tyyliin pistää vastaehdokkaansa vankilaan jos tulee valituksi, puhui hävyttömyyksiä ja jakeli mm. rasistisia kommentteja. Trumpilla on nyt myös värisuora, sillä heidän järjestelmässään presidentti tarvitsee sekä senaattia että edustajanhuonetta viedäkseen lakiesityksiä läpi. Nyt niissäkin molemmissa on republikaanienemmistö.

Monesta Trumpin kommentista on syytä olla huolissaan. Hän on väittänyt ilmastonmuutosta ”kiinalaisten keksinnöksi”. Samoin kyseenalaistanut EU:n aseman ja veljeillyt Venäjän kanssa. Suhtaudun kuitenkin itse hänen valintaansa toistaiseksi rauhallisesti. Kun Ronald Reagan valittiin kyseisen maan presidentiksi oli Eurooppa kauhuissaan. Miten näyttelijä saattoi pärjätä siinä virassa? Yhteistyössä Margaret Thatcherin kanssa he muuttivat monin tavoin Euroopan ja läntisen maailman voimatasapainoja, mutta lopulta vaikutukset pohjolaan eivät olleet kovin vakavia. Sopii toivoa, että järjestelmä ”ottaa Trumpin haltuunsa” ja monille populistisille poliitikoille tyypillisesti, hän joutuu perumaan puheitaan urakalla. Veikkaan että se on todennäköistä, tosin jokainen USA:n presidentti on jälkensä jättänyt.

Toivotan kaikille hyvää viikonloppua ja hyvää isänpäivää kaikille isille!

 

Terveisin Petri