Päivän tukija: Juha Laaksonen

Päivän tukijana on maanviljelijä ja metsätalousyrittäjä Juha Laaksonen Karstulasta. ”Tutustuin Petriin poliittisen päätöksenteon merkeissä v. 2013 alkaen. Kiinnitin huomioni hänen puheenvuoroihinsa, koska hän perusteli asiansa…

Päivän tukija: Pirjo Leinonen

Päivän tukijana on ohjaaja Pirjo Leinonen Laukaasta. ”Petrin olen tuntenut jo vuodesta 2013. Olin hänen tukiryhmässä myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Petri on pitänyt meidät äänestäjät…

Petrin Viikkokirje 9/2019

Eduskuntaterveisiä ja kampanjakuulumisia, Eduskunnan viikkoa väritti keskustelu sotesta ja sen EU-oikeudellisesta hyväksyttävyydestä. Tämä monimutkainen asia on saanut suuret mittasuhteet. Täytyy muistaa että Suomen ministeriöissä on…

Päivän tukija: Sanna Liimatainen

Päivän tukijana on Petrin kampanjapäällikkö (vuoden 2015 vaalit) ja eduskunta-avustaja (2015-2016) Sanna Liimatainen Konnevedeltä. ”Pienen pojan äitinä haluan realistista, mutta tulevaisuuteen katsovaa, tavallisen ihmisen asiaa…