Ehdokaspuheeni Keskustan varapuheenjohtajaksi

Aatesisaret ja veljet,

Kun lähdin 16-vuotiaana mopolla Pylkönmäen kirkonkylästä Mulikkaan tienaamaan ensimmäisiä omia rahoja maatalouslomittajana, oli aika jolloin keskustalle manattiin auringonlaskua. 

Viime toukokuussa, kun istuin kesken raivuuhommien kannonnokassa, manaaminen oli jälleen kovimmillaan. 

Kun katson tätä porukkaa, niin olen varma, että nämä pahanilmanlinnut joutuvat jälleen pettymään. 

Keskusta nimittäin on kuin punamultamaali.

Ei punainen, mutta suomalaisen silmään hyvin sopiva, luonnonmukainen, vaikeita olosuhteita kestävä, kotikutoinen – ikiaikaisella reseptillä tehty, mutta nykyaikanakin tehokas ja tarttuva. 

Keskusta on nyt poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa. Varapuheenjohtajana haluan kantaa vastuuta puolueemme tulevaisuudesta.

Nyt elämme aikaa, jolloin tilaa tuntuvan saavat vain kovimmat huutajat ja yksipuolinen ehdottomuus. 

Mutta pitemmän päälle, sillan- ja tulevaisuuden rakentajaa ei voita kukaan. 

Ollessani uppoutuneena Santeri Alkion teksteihin gradua kirjoittaessani, vaikutuin 1910-luvun voimakkaasta tulevaisuuden uskosta. Esi-äitimme ja isämme uskoivat nuoressa, kahtia revityssä maassa tiukasti tulevaisuuteen. 

Miksi mekin emme uskoisi nyt? Tulevaisuuden rakentaminen on sitä, että kaikki pääsevät hyvään kouluun, autamme syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, tuemme perheitä, turvaamme inhimillisen hoivan sairaille ja ikäihmisille, mahdollistamme yrittäjien menestymisen, kehitämme tasapainoisesti maaseutua ja kaupunkia ja vaikutamme Euroopan tulevaisuuteen. 

Varapuheenjohtajana kiertäisin kenttää, innostaisin kuntavaalityöhön ja huolehtisin siitä, että uudet kuntapäättäjät saava puolueelta tukea myös vaalien välillä.

Vaikeissa paikoissa tukisin aina uutta valittua puheenjohtajaamme, sillä vastuunkanto on johtamista silloinkin, kun vastatuuli on kovimmillaan.

Nyt meidän on aika maalata oma talomme ja sitä myötä suomalainen yhteiskunta uudelleen. Keskustalaisella värillä, sisulla ja sydämellä. Me pystymme siihen, jos uskomme asiamme ja niin haluamme. Minä uskon. Minä haluan. Siksi olen ehdolla Keskustan varapuheenjohtajaksi. Ja haluan, että sama into tarttuu myös jokaiseen teistä!