Kansanedustaja Honkonen: Perheiden ja nuorten budjettiriihi

Tiedote 31.8.2017

Kansanedustaja Honkonen: Perheiden ja nuorten budjettiriihi

 

Kansanedustaja Honkonen iloitsee budjettiriihen uutisista erityisesti perhepolitiikan osalta. 6700 perhettä tulee maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin.

 

– Perhevapaauudistus lähtee viimein liikkeelle ja se tehdään lapsi- ja perhelähtöisesti. Uudistus astuu voimaan 1.1.2019. Samoin pieni- ja keskituloisten varhaiskasvatusmaksujen alennus on odotettu uutinen monessa perheessä, lapsiperheen arkea elävänä iloitsen näistä uutisista, Honkonen toteaa.

 

Hallitus päätti budjettiriihessä lisätä ammatillisen koulutuksen paikkoja 1000 opiskelijavuodella. Määrärärahat kohdennetaan erityisesti työttömille nuorille, sellaisille aloille joilla on työvoimapula.

 

– Etenkin Keski-Suomeen on saatava tätä rahoitusta sillä täällä on varsin korkea nuorisotyöttömyys ja pulaa ammattiosaajista tietyillä aloilla. Viimeksi eilen tapasin Pohjoisen Keski-Suomen metallialan yrittäjiä, joille osaavan työvoiman saaminen on kasvun este, Honkonen linjaa.