Päivän tukija: Henri Kytömaa

Päivän tukijana on maatalousyrittäjä Henri Kytömaa Laukaasta.

Henri Kytömaa tukee Petriä eduskuntaan.

”No Petrihän on todella lämminhenkinen ja inhimillinen kaveri, hänellä on tietoa laajalta alalta ja on valmis käymään pitkiä keskusteluja ottaen kantaa mihin tahansa asioihin, tuoden selkeästi oman näkemyksensä mukaan. Poliitikon virassa hän on ikäisekseen ansioitunut, älykäs ja tuntee runsaasti ihmisiä ympäri Suomen. Petrin kanssa ollaan oltu samoissa poliittisissa tilaisuuksissa, paneelissa istuttu, käytiinhän me risteilylläkin (hyvä reissu). Edistyksellinen Pylkönmäen mies, suomalainen kulttuuri ja perinteet sydäntä lähellä. Petrissä elää kiinnostus uusiin ratkaisuihin ja palo oman kotiseutunsa ihmisten puolesta.

Petri on paras ehdokas Keski-Suomesta, haluan listata tähän miksi.

Ääni kehitykselle
Petrin kädenjälki on Keski-Suomessa helposti havaittavissa, kasvava bioteollisuus ja uusiutuva tieverkko puhuvat puolestaan. Petri on kantanut kortensa kekoon. Nämä ovat isoja asioita eivätkä onnistu keneltä tahansa.

Ääni rohkeudelle
Monesti EU asettaa erikoisia ehtoja ja vaatimuksia, näitä järjettömiä vaatimuksia vastaan Petri on ollut mukana taistelemassa. Tämä vaatii rohkeutta ja pitkäjänteisyyttä.

Ääni yrittäjyydelle
Petri on pienyrittäjän puolella, hän ymmärtää yritysmaailman ehdot ja riskit. Petri toimii aktiivisesti sen puolesta, että yrittäminen ja työnteko olisi jatkossakin kannattavaa.

Ääni sivistykselle
Petri tietää, että liika meuhkaaminen ja huutelu suututtavat vastapuolen, sitten ei asiat etene halutulla tavalla. Hän ajaa asioita läpi määrätietoisesti ja maltilla. Karhukin murisee vaan välillä.

Ääni oikeudelle
Petrillä on laaja ymmärrys lainsäädännöstä, hän ymmärtää, että Suomessa kaikilla on samat säännöt. Hän pitää huolen siitä, että jatkossakin suomi on turvallinen paikka elää ja asua.

Ääni kokemukselle
Petri on toiminut lukemattomissa luottamustehtävissä, hänellä riittää virtaa pitkiin uuvuttaviin kokouksiin ja kokemusta vaikka ministeriksi asti.

Ääni tulevaisuudelle
Toistaiseksi, meidän Suomi on upea paikka elää, mutta maailma muuttuu… Jotta hyvät asiat voidaan säilyttää, niin on kehityttävä, luotava uutta rinnalle. Petrillä on katse eteenpäin ja vahva usko tulevaan.

Pete on hyvä tyyppi.
Ääni Petrille.
Ääni Keski-Suomelle.”