Petrin viikkokirje 42/2019

Kuluneen viikon lihakeskustelun lisäksi eduskunnassa keskusteltiin Kaivoslaki nyt -kansalaisaloitteesta. Keskustan kaivoslinjaukset ovat vastuulliset. Kunnilla pitää jatkossa olla oikeus kaavoituksen kautta päättää, onko kaivostoiminta mahdollista kunnan alueella.

Suomeen pitää myös luoda luonnonvararahasto. Rahaston kautta katettaisiin ympäristön pilaantumisuhka- ja vahinkotilanteet sekä mahdollisen konkurssitilanteen jälkihoito. Itse ajattelen myös että kunnalle ja maanomistajalle olisi jäätävä isompi osuus kaivostoiminnan voitoista. Kunnille esimerkiksi korkeamman kiinteistöveron muodossa ja maanomistajille suhteessa kaivostoiminnan tuottoon. Kaivostoimintaa tarvitaan tulevaisuudessakin, mutta sen on oltava tarkoin säädeltyä luonnon ja sen lähellä elävien ja asuvien ihmisten arjen vuoksi.

Olen puolueen varapuheenjohtajan roolin myötä kiertueella tänä viikonloppuna Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.

Hyvää viikonloppua!