Keskustelu sosiaaliturvamallista on ollut pinnalla tällä viikolla. Keskustan mallia ei ole vielä julkaistu. Itse kannatan kaiken byrokratian poistavaa, kaikki perusetuudet ja toimeentulotuen yhdistävää mallia. Suurin ongelma työn vastaanottamisen helpottamisen tiellä on tällä hetkellä byrokratiaviidakko. Sen raivaaminen on ensisijaista. On myös tunnustettava se, ettei aktiivimalli ole toiminut kaikilta osin etenkään maaseutualueilla. Mallimme, jossa verotus leikkaisi työtulojen kasvaessa korkeammalla veroprosentilla esim keikkatöiden tai tuntitöiden ansioista saadun perusetuuden pois, olisi kannustava ja oikeudenmukainen malli. Vuoden alusta käyttöön tuleva kaikkia kansalaisia ja yrityksiä koskettava kansalaisen tulorekisteri mahdollistaa sen. Olennaista on se, ettei kukaan joudu näkemään nälkää jos töitä ei ole, ja kaikki pystyvät mahdollisimman mutkattomasti ottamaan aina töitä vastaan jos niitä on.
Olen viikonlopulla Saarijärven keskustalaisten jouluglögeillä Saarijäven säästökeskuksessa huomenna klo 11-12. Muutoin vietän viikonloppua järjestellen tavaroita remontin jäljiltä. Kauneimmat joululaulut on myös ohjelmassa.
Hyvää viikonloppua ja adventin aikaa!