Petrin viikkokirje vk 39

Hei!

 

Eduskunta keskusteli viime viikon ensi vuoden budjetista. Alkuviikosta sairastelin flunssaa pois mutta keskiviikosta alkaen olen ollut jälleen ”pelissä mukana”. Jätin tänään perjantaina kaksi talousarvio-aloitetta ja valiokuntatyöskentelyssä on vilkas aika. Käsittelyssä on mm. sähkömarkkina-asioita ja hyväksyttävänä paljon kuuluisuutta saanut hevosenlannan energiakäyttö.

Viikko sitten vieraanani täällä eduskunnassa kävi vuoden sisään jo kolmas linja-autollinen tukiryhmäni järjestämällä retkellä. Kiitos kaikille kävijöille! Lisää seuraa marraskuussa, jolloin tukiryhmäni puuhaa risteilymatkaa perjantaina 23.11, jossa ohjelmassa olisi vierailu eduskunnassa ja sitten risteily, josta paluu lauantaina. Tästä laitan tulemaan pian lisätietoja.

Ensi viikolla on tiedossa uutisia sillä eduskunta-avustajani vaihtuu ja uutena avustajanani aloittaa metsänhoitaja Juho Ikonen Toivakasta. Juho työskentelee maakunta-avustajana, eli hänen työpisteensä on Keski-Suomessa eduskunnan sijaan. Olemme Juhon kanssa tunteneet jo pitkään, tutustuimme toimiessani Keski-Suomen keskustanuorten puheenjohtajana joitakin vuosia sitten. Juhon yhteystiedot saatte seuraavassa viikkokirjeessä.

Viikonlopun ohjelmassa on Pihtiputaan markkinat sunnuntaina, jossa olen mukana keskustalaisten teltalla klo 11-12:30.

Hyvää viikonloppua!

Terveisin Petri

040-8397776