Viikkokirje vko 11

Viikkokirje vko 11

 

Viime ja tällä viikolla minulla oli ilo saada Keskustalle tärkeältä Alkio-opistolta harjoittelijaksi Elina Kauppinen. Elina on hankasalmelainen ja opiskelee Alkio-opiston valtio-oppi -linjalla. Elinan kokemuksia harjoittelusta tämän kirjeen lopussa.

 

Eduskunnassa käsiteltiin tällä viikolla opposition välikysymystä ammatillisen koulutuksen leikkauksista. Ensimmäinen allekirjoittaja oli vihreiden Ville Niinistö. Elämä on ihmeellistä, sillä neljä vuotta sitten Ville Niinistö oli päättämässä näistä samoista leikkauksista ja silloin ne olivat ”tulevaisuuden kannalta välttämättömiä” tekoja. Takinkäännön ja viisastelun määrä on varsinkin vihreässä liitossa ollut tällä vaalikaudella mojova.

 

Käytin keskustan ryhmäpuheenvuoron, jota varsinkin SDP halusi tulkita mielenkiintoisella tavalla. Toivoin, että hallitus pohtisi helpotusta ammatilliseen koulutukseen puolivälitarkastelussa. SDP tulkitsi jostain syystä, että vaadin leikkausten perumista. Tätä en maininnut. Vaalit taitavat olla lähellä.

 

Viikonlopun kierroksen ohjelma on tässä alla, nähdään!

 

Lauantai 18.3

Saarijärvi tori 10:00

Kyyjärvi Paletti 12:30

 

Maanantaina 20.3

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen Saarijärvellä klo 10:00

Paikka: Saarijärvi Sali

 

 

 

 

 

 

Eduskuntaharjoittelu opetti, että kansanedustajat välittävät

 

Keskustan eduskuntaryhmän työtä pari viikkoa seurannut Alkio-opiston harjoittelija Elina Kauppinen kertoo kirjoituksessaan oppineensa kansanedustajien työstä asioita, joita kaikkien nuorten olisi hyvä tietää. Lisäksi hän oppi myös, että mediassa nousevat esiin median haluamat asiat.

 

Minulta pyydettiin kehitysvinkkejä eduskuntatyöhön. Vähän kornilta tuntuu niitä antaa, mutta yksi asia nousi itselleni mieleen, kun olen kokouksissa istunut ja kuunnellut edustajien puheenvuoroja.

Te täällä eduskunnassa puhutte ihan oikeasti arjen asioista ja yksittäisistä kansalaisista sekä olette aidosti heistä kiinnostuneita. Etenkin meidän nuorten keskuudessa on ajatus, että te suuret päättäjät olette eliittiä, jotka tekevät vain isoja linjauksia ja välitätte vain isoista kokonaisuuksista.

Mielestäni olisi hyvä painottaa ja kertoa, että te olette oikeasti täällä myös yksittäisiä ihmisiä varten. Teihin saa ottaa yhteyttä ja te oikeasti kuuntelette ja välitätte ihmisistä.

Tulin Petri Honkoselle kahden viikon harjoitteluun Alkio-opistolta. Ensimmäisenä päivänä eduskuntaan tullessani sain todella lämpimän vastaanoton ja minulla oli tervetullut olo. Ihmiset ovat olleet mukavia ja minuun harjoittelijana on suhtauduttu todella mukavasti.

Muutaman päivän kuluessa ymmärsin, että aamulla eduskuntaan sisään astuessaan astuu mukaan eräänlaiseen peliin. Tätä peliä tulee todella osata pelata oikeilla korteilla, jos meinaa saada toivomansa lopputuloksen. Peliä pelataan hallituksen ja opposition välillä, mutta myös puolueiden ja edustajien välillä.

Olen kiitollinen siitä, että olen päässyt seuraamaan, miten tätä talon sisäistä peliä pelataan ja kuinka poliittisia päätöksiä eduskunnassa oikeasti tehdään.

Olen oppinut tämän kahden viikon aikana todella paljon. Olen oppinut paljon sellaista, mitä en vielä edes ole sisäistänyt, mutta tietenkin myös ihan eduskunnasta ja sen toiminnasta.

Isoimpana oppimistani asioista pidän kuitenkin median roolin ymmärtämistä politiikassa. Media nostaa julkisuuteen haluamiaan asioista ja kansa seuraa pääosin asioita median nostojen kautta. Median kanssa pitää siis osata oikeasti pelata ja tulee olla tarkkana, mitä milloinkin sanoo ja missä yhteydessä.

Kiitos kansanedustaja Petrille, että otit minut harjoitteluun ja hänen avustajalleen Hannekselle, joka opasti minua tämän kahden viikon aikana. Kiitos lämpimästä vastaanotosta teille kaikille, joiden kanssa olen saanut näiden parin viikon aikana olla tekemisissä.

 

Elina Kauppinen