KSML 20.2.2015
Suomi on puolustamisen arvoinen maa, pohti aikoinaan kenraali Adolf Ehrnrooth. Sitä se on, mutta miten ja kenenkä kanssa? Suomen turvallisuuspolitiikka nojaa vuosikymmeniä vanhaan sotilaallisen liittoutumattomuuden periaatteeseen, jossa Suomi ylläpitää uskottavaa puolustusta. Tahto taistella on puolustuksen ydin, yhdessä riittävän välineistön kanssa. Nykytilanteessa Suomi nojaa myös EU:n yhteiseen tukeen, jota jo jonkin verran on testattu Ukrainan kriisin yhteydessä. Nato-jäsenyyttä ei vielä ole pidetty ajankohtaisena. Suomen turvallisuuspolitiikkaa kohtaa kuitenkin tulevaisuudessa kaksi keskeistä haastetta: puolustustarvikkeiden uusinta ja reagoiminen Euroopan kiristyneeseen tilanteeseen. Kummankin haasteen kannalta Suomen tulee pohtia uudelleen suhdettaan sotilaalliseen yhteistyöhön ja jopa liittoutumiseen.
Lisääntyvän yhteistyön keinoin voidaan saada kustannushyötyä, ja sotilaallinen liittoutuminen olisi vahva signaali siitä, että Suomi ei hyväksy Ukrainassa tällä hetkellä tapahtuvia asioita. Suomen ja Ruotsin välinen yhteistyö on ollut viime aikoina esillä. Ruotsi olisi Suomelle looginen kumppani ja päinvastoin. Se parantaisi Pohjois-Euroopan vakautta vahvistamalla käsitystä kyvystä ja halusta puolustautua. Kumppanuus auttaisi myös Suomessa taloudellisesti tehokkaaseen puolustukseen, jolla olisi kuitenkin tukea ja syvyyttä myös maan rajojen yli. Nato-jäsenyys nykyisessä ilmapiirissä kiristäisi Euroopan tunnelmia sekä toisaalta vaarantaisi Suomen ulkopolitiikan toista tärkeää perusjalkaa, hyvää Venäjä-suhdetta. Maantieteelle emme voi mitään, mutta voimme kyllä hyödyntää sitä niin hyvin kuin olosuhteet mahdollistavat. Yhteistyön lisääminen on väistämättä aikaa vievä prosessi. Näytetään siis, että meiltä löytyy sekä poliittista tahtoa että kykyä toteuttaa.
Petri Honkonen
Kansanedustajaehdokas, kesk.
Saarijärvi