Kannanotto: Seutukaupungit moottoreina

Seutukaupungit moottoreina

Seutukaupunkien edustajat kokoontuivat 21.3. pohtimaan Eduskunnassa seutukaupunkien, kuten Äänekosken, Viitasaaren, Joutsan ja Saarijärven, tulevaisuutta tulevan maakuntahallinnon ja historiallisen soteuudistuksen oloissa.

Monet seutukaupungit ovat joutuneet valtionhallinnon karsinta- ja säästötoimenpiteiden kohteeksi. Seutukaupunkien asema on olennaisesti muuttunut ja vaikeutunutkin viimeisen 10-20 vuoden aikana.

Keskittämispaineet ovat niin kovat, että ”laiskat” seutukaupungit ja kunnat valahtavat ”lannistuneiden” joukkoon. Vain ratkaisuhakuiset, oma- aloitteiset ja ennakkoluulottomasti yhteistyöhakuiset seutukaupungit menestyvät.

Monet seutukaupungit ovat hoitaneet elinkeino- ja teollistamispolitiikkaa tehokkaasti. Niiden elinvoima nojaa jatkossakin ratkaisevimmin elinkeinopolitiikan aktiivisuuteen. Monet kansainvälisesti menestyvät vientiyritykset toimivat seutukaupungeissa. Huomionarvoinen osa Suomen viennistä syntyy seutukaupungeissa. Kaupunkien tärkeänä tehtävänä on pitää yritysten toiminta- ja investointiedellytykset kunnossa.

Seutukaupunkien tulevaisuus on enenevästi niiden omissa käsissä. Valtiovallan on kuitenkin huolehdittava ammatillisen koulutuksen edellytyksistä ja liikenteellisestä saavutettavuudesta.

Sipilän hallituksen tulee selvittää seutukaupunkien roolia maakuntahallinnossa. Kuntien ja maakunnan välisen kumppanuuden on oltava luontevaa ja tiivistä.

Kuntien välinen yhteistyö ei lopu maakuntahallinnon ja soteuudistuksen myötä. Esimerkiksi ammatillinen koulutus tapahtuu monin paikoin seutukunnittain.  Seutukaupungit ovat jatkossa vastuullisia moottoreita alueidensa yhteistyössä.
 

Seppo Kääriäinen

Kansanedustaja, kesk.

 

Petri Honkonen

Kansanedustaja, kesk.