Poliisitoiminnan keskittäminen vaarantaa yleisen turvallisuuden

Moni keskisuomalainen oli kauhuissaan lukiessaan lehdestä suunnitelmista ajaa poliisitoimintaa alas. Poliisin läsnäolo arjessa on yksi merkittävimpiä turvallisuuden tunnetta lisääviä tekijöitä. Tälläkään hetkellä poliisilla on harvoin aikaa partioida haja-asutusalueilla niukkojen henkilöstöresurssien vuoksi ja tilanne heikkenee koko ajan. Nyt näyttää siltä, että partioiden valvontaan tarkoitettu aika menee tulevaisuudessa suurelta osin talteen otettujen kuljetuksiin poliisiasemalle ja kotiin.

Poliisin läsnäololla on myös rikoksia ehkäisevä merkitys. Jos poliisien määrä vähenee entisestään, suuri osa Keski-Suomesta on muuttumassa villiksi länneksi, jossa kynnys ilmoittaa rikoksista poliisille kasvaa. Liikkuvan poliisin lakkautuksen myötä poliisilaitosten pitäisi pystyä valvomaan myös liikennettä. Liikennevalvonta kuitenkin väistämättä vähenee, kun resurssit pienenevät. Poliisitoimintaa ei tule karsia maakunnasta ja resurssien on oltava toiminnan ylläpitämiseen riittävät.

Petri Honkonen
Kansanedustajaehdokas, kesk.
Saarijärvi

Julkaistu Keskisuomalaisessa 22.11.2014