Presidenttipeliä

Kolumni Keskustanuorten Juuri-lehdessä 1/2016

Presidenttipeli –termin lanseerasi viimeistään useampaan otteeseen Suomen keskustan presidenttiehdokkaana toiminut Paavo Väyrynen, jota on joskus syytetty myös sairastumisesta presidenttitautiin.

Äänestysaktiivisuus on tavannut olla suurinta presidentinvaaleissa. Syitä tähän on monia. Suorat henkilövaalit ovat kansalaisen näkökulmasta selkeimmät; on henkilö toista vastaan. Valinta on selkeä, se lisää äänestysaktiivisuutta. Kansa tykkää helpoista päätöksistä, tämän meistä jokainen omassa elämässään voi myös todeta.

Maan ”isän” merkitys juontaa kauemmaksi. Kansalla oli ennen muinoin tapana nähdä kuninkaan valta arvokkaampana ja ylevämpänä, kuin alempien vasallien tai viskaalien valta. Kansan ja kuninkaan, jonka valta katsottiin saadun jumalalta, välissä oli joukko epärehellisiksi ja ahneiksi koettuja maaherroja, vouteja ja muita virkamiehiä, joiden päätöksistä myös mielellään valitettiin kuninkaalle.

Suomalaiset talonpojat kävivät jo keskiajalla Ruotsin kuninkaan pakeilla valittamassa kokemistaan vääryyksistä. Karvalakkilähetystöt ovat siis vanhaa perua. Samoin on myös vallalla oleva byrokratian purku – siinähän kansa kokee olevan kyse virkamiesten tiukkapipoisuudesta ja ääritiukoista tulkinnoista. Presidentti saa edelleen kirjeitä, joissa pyydetään oikeutta virkakunnan tekemiä vääryyksiä kohtaan. Parhaimmillaan Kekkosen aikaan oli vallalla keskustalaisten vihaama sanonta ”Pani ukko, kukko tai halla – Kekkonen maksaa”.

Näin kaukaa juontaa presidentti-instituution nauttima kansansuosio. Nykyään valtaoikeuksistaan karsitun, lähinnä ulkopolitiikan jyrähtelyvaltaa nauttivan presidentin valinta kiinnostaa tästä huolimatta. Keskustan ehdotetaan ottavan tiukka niskalenkki tämänkertaisesta presidenttipelistä asettamalla ehdokkaan jo Seinäjoen puoluekokouksessa ensi kesäkuussa. Veto on ovela ja melko poikkeuksellinen.

Vielä ei ole tiedossa istuvan Tasavallan Presidentin, arvostetun ja pidetyn Sauli Niinistön, jatkohalukkuus. Ehdokkaaksi jo tarjoutunut Matti Vanhanen on ehdokkaana raskassarjalainen, jollaista ei ole kokemuksensa perusteella nähty presidenttinä sitten Mauno Koiviston. Presidenttipeli on nyt käynnistynyt ja kierrokset lisääntyvät kohti tammikuuta 2018.