TIEDOTE: HONKONEN EDUSKUNTAAN TYÖN, OMAVARAISUUDEN JA ELINVOIMAISEN KESKI-SUOMEN PUOLESTA

TIEDOTE
Julkaisuvapaa heti

HONKONEN EDUSKUNTAAN TYÖN, OMAVARAISUUDEN JA ELINVOIMAISEN KESKI-SUOMEN PUOLESTA

Keskustan saarijärveläinen eduskuntavaaliehdokas, aineenopettaja, kaupunginvaltuutettu Petri Honkonen avaa Keski-Suomen tulevaisuus -kiertueensa lauantaina 31.1.2015. Kiertueen avajaiset järjestetään Saarijärven torilla klo 10–11, Äänekosken Citymarketissa klo 11.30–12.15 sekä Jyväskylän kävelykadulla 13–15.

– Tulen kiertueellani esittämään ehdotuksia Keski-Suomen eri seutukuntien kehittämiseksi, jotta maakuntamme on tulevaisuudessa entistä omavaraisempi ja elinvoimaisempi. Työpaikkojen määrän lisääminen sosiaaliturvajärjestelmän uudistamisella ja verotuksen kautta ovat keskeisiä kehittämisen keinoja.

Honkosen iskulause on ”Tulevaisuutta tekemään – Petri parlamenttiin”.

– Keski-Suomen tulevaisuuden avaimet ovat nyt käsissämme. Maakunta lähtee nousuun, jos pidämme kiinni korkeatasoisesta koulutuksestamme ja luomme elinvoimaisuuden pohjan uusiutuviin luonnonvaroihin. Tämä työ vaatii tekijöitä. Olen siihen käytettävissä ja haen luottamusta keskisuomalaisilta.

Honkonen tulee kiertämään maakuntaa laajasti ja aktiivisesti kampanjan aikana. Honkonen tulee julkaisemaan kampanjan aikana myös videoblogia, jossa esitellään Keski-Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeitä aiheita ja kysymyksiä.

Yhteystiedot:

Sanna Kauppinen, Hankasalmi, vaalipäällikkö
puh. 040 847 7132, sankauppinen@gmail.com<mailto:sankauppinen@gmail.com>

Martti Luotola, Saarijärvi, tukiverkoston puheenjohtaja
puh. 040 596 0358

Petri Honkonen, kansanedustajaehdokas (kesk.)
puh. 040 839 7776, petri.honkonen@saarijarvi.fi<mailto:petri.honkonen@saarijarvi.fi>