Tiedote: Honkonen jätti aloitteen muovin ympäristöhaittoja vastaan

Honkonen jätti eduskunnassa aloitteen muovin ympäristöhaittoja vastaan

 

Kansanedustaja Petri Honkonen on jättänyt 35 kansanedustajan allekirjoittaman toimenpidealoitteen muovin aiheuttamien ympäristöhaittojen torjumiseksi. Aloitteessa ehdotetaan muovikasseista luopumista. Muovi voitaisiin korvata esimerkiksi uusiutuvista raaka-aineista valmistetuilla, täysin biohajoavilla kotimaisista materiaaleista valmistetuista kasseista, tuontiöljypohjaisten sijaan.

– Muoviroskan aiheuttamat ongelmat ovat nousseet julkisuuteen. Muovi on aito ongelma vesistöissä ja siihen hallituksen on kiireesti reagoitava, Honkonen vaatii.

Esimerkiksi Ranska on kieltämässä muovikassien lisäksi kertakäyttöiset muoviaterimet. Mikromuovin vaikutuksen ekosysteemeihin ovat peruuttamattomia. Mikromuovia joutuu vesistöihin hienoksi hajoavan muoviroskan lisäksi jätevesien mukana.

– Muovisten kassien korvaaminen biomateriaalikasseilla olisi Suomelle myös hieno mahdollisuus tuotekehityksen ja ympäristöystävällisen teknologian kehittämisessä.

 

Lisätietoja

Kansanedustaja

Petri Honkonen

040-8397776