Viikkokirje vko 48

Hei!

Eduskunnassa keskusteltiin keskiviikkona uusista valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Alueidenkäyttötavoitteet ovat luonteeltaan valtioneuvoston periaatepäätös, joilla ohjataan maankäyttöä valtakunnallisesti merkittävissä asioissa. Edelliset tavoitteet olivat vuodelta 2008 ja maailma on muuttunut tuosta.

 

Hyvää uusissa tavoitteissa on se, että ne keskittyvät oikeasti valtakunnallisesti tärkeisiin asioihin. Aiemmissa tavoitteissa mainittiin yhdyskuntarakenteen tiivistäminen koko maassa, nyt uusissa tavoitteissa se on ainoastaan suurimmilla kaupunkiseuduilla. Tavoitteet antavat mahdollisuuksia maakuntien ja kuntien omalle kaavoitukselle ja vapauden kehittää esimerkiksi elinkeinoja alueen omiin vahvuuksiin nojaten. Ympäristövaliokunnassa kuulemamme asiantuntijat olivat varsin yksimielisiä, että tavoitteissa on menty hyvään suuntaan. Valmistelutyöryhmää vetänyt kansanedustaja Timo Korhonen ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ansaitsevat kiitokset.

 

Huomenna lauantaina keskustelen Jyväskylän yliopistolla, Ruusupuisto-rakennuksessa vasemmistoliiton pj Li Anderssonin kanssa koulutuksesta. Keskustelu alkaa klo 12 salissa d101. Järjestäjänä on Jyväskylän vasemmiston kunnallisjärjestö ja Jyviva.

Hyvää viikonloppua!

Petri