Ajankohtaista

Seutukaupungit tuovat elinvoimaa

Mielipidekirjoitus Maaseudun tulevaisuudessa 14.8.2015, yhdessä kansanedustaja Arto Satosen (kok.) kanssa. Seutukaupungit koostuvat maakuntien keskuskaupunkien ulkopuolisista seutukeskuksista. Maakuntakeskusten ja niiden kehyskuntien ulkopuolella asuu yli miljoona suomalaista.…

Fennovoiman rahoittajat tutkittava tarkoin

Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 11.7.2015 Fennovoiman ydinvoimahanke on saanut kyseenalaisia piirteitä. Kroatialaissijoittajan pitäisi nyt täyttää vaatimus riittävästä EU/ETA-alueen sisältä tulevasta omistuksesta. Mutta tyhjästä ilmestynyt kroatialaisyritys näyttäytyy nykytilanteessa…

Anna ideasi byrokratian purkamiseksi!

Keskusta on aloittanut kampanjan byrokratian purkamiseksi. Keskustan eduskuntaryhmä on jakautunut viiteen valmisteluryhmään, joista Petri kuuluu ryhmiin Kansalaisten arjen ja vapaaehtoistoiminnan helpottaminen sekä Rakentamisen sääntelyn ja kustannusten karsiminen.…

Puheenvuoro 3.6.2015

Puheenvuoro 3.6.2015 Täysistunnossa, keskustelussa hallitusohjelmatiedonannosta   Herra puhemies, Nuorisotakuuta on kehitettävä yhteisötakuun suuntaan. Tämä on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Edellisen hallituksen aloittama työ nuorisotyöttömyyden ja nuorten syrjäytymisen selättämiseksi on…

Kovia päätöksiä ja kasvun eväitä

Juha Sipilän hallituksen ohjelma julkistettiin eilen. Sipilä valittiin hetki sitten eduskunnan täysistunnossa Suomen pääministeriksi. Hallitusohjelma on edellisistä poiketen tiivis ja lyhyt, strateginen hallitusohjelma. Liitteistä pystymme…