Kiitokset!

Vaalipäivästä on kulunut pian viikko ja ajatukset ovat jo tulevaisuudessa. Tästä huolimatta on syytä esittää pari huomiota menneistä vaaleista. Omaan tulokseeni olen tyytyväinen. Vaaleissa, joissa…

Työtä Eurooppaan

Petrin kirjoitus Keskustan Haloo Eurooppa -blogissa 12.5.2014 Suorittaessani korkeakouluvaihtoani Centre Universitaire de Jean-Francoise Champollionissa Ranskassa huomasin myös maan nurjat puolet. Olin yllättänyt, koska olin pitänyt…

Kaksoiskuntalaisuus mahdollistettava

Suomalaiset viettävät yhä enemmän aikaa vapaa-ajan asunnoillaan tai joutuvat tekemään töitä muualla kuin asuinpaikkakunnallaan. Mökeillä ja toisella asunnolla oleskelu ovat lisääntyneet huomattavat paljon. Erityisesti mökkikaudella…

Ashtonille suomalainen seuraaja?

Euroopan unionin ensimmäisen korkean ulkopoliittisen edustajan, Catherine Ashtonin kausi on pian päättymässä. Viisi vuotta sitten Euroopan yhteisen ulkopolitiikan johtoon oli tarjolla mm. Tony Blair. Tehtävään…

Suomen tulevaisuus on edelleen metsässä

Tänään olemme kuulleet valoisia uutisia Metsä Groupin investointisuunnitelmista Äänekoskelle. Toteutuessaan investointi olisi Suomen historian suurimpia metsäteollisuuden investointeja. Metsäteollisuutta on pidetty jo menneisyyden elinkeinona. Metsä Groupin…

Euro devalvoitava?

Urheilun ystäville D-sana eli doping on vaiettujen keskustelunaiheiden joukossa. Asian olemassaolo tiedetään, mutta siitä ei haluta puhua. Talouspolitiikankin puolella on oma dopinginsa: devalvaatio. Kiertäessäni eri…