Päivän tukija: Kirsi Nieminen

Vaaleihin on 63 päivää, ja tästä päivästä eteenpäin julkaisen jokapäivä Päivän tukijan sekä hänen ajatuksiaan allekirjoittaneesta. Kannattaa siis seurata ja olla kuulolla. Ensimmäisenä päivän tukijana…

Petrin viikkokirje 6/2019

Eduskuntaviikon päätteeksi ajattelin sanoa varoituksen sanan. Osallistuin Jyväskylän yliopiston, Ylioppilaskunnan ja henkilöstöjärjestöjen vaalipaneeliin tiistai-iltana. Siellä vasemmistopuolueiden ehdokkaat lupailivat miljardien menonlisäykset erilaisina palveluina ja etuuksina valtion…

Petrin viikkokirje 5/2019

Vanhusten hoidon huono tila Suomessa ei ole tullut ainakaan itselleni yllätyksenä. Kun olen läheisteni kanssa ollut tekemisissä niin yksityisen kuin kunnallisen hoivapalvelun kanssa tunnen sitä…

Petrin viikkokirje 3/2019

Viikon puheenaihe olivat Oulun ja muiden kaupunkien järkyttävät lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset. Ei ole syytä hyssytellä sitä tosiseikkaa, että tietyistä maista tulevat maahanmuuttajat ovat yliedustettuja seksuaalirikostilastoissa.…

Petrin viikkokirje 2/2019

Eduskunnan kevät lähti vauhdilla käyntiin tällä viikolla. Erityisiä puheenaiheita oli kaivoslaki, jota käsittelemme talousvaliokunnassa ja ympäristövaliokunnassa. Itse ajattelen että vastuullinen kaivostoiminta on tarpeellista ja tervetullutta,…

Petrin viikkokirje 50/2018

Keskustelu sosiaaliturvamallista on ollut pinnalla tällä viikolla. Keskustan mallia ei ole vielä julkaistu. Itse kannatan kaiken byrokratian poistavaa, kaikki perusetuudet ja toimeentulotuen yhdistävää mallia. Suurin…

Petrin viikkokirje vk 39

Hei!   Eduskunta keskusteli viime viikon ensi vuoden budjetista. Alkuviikosta sairastelin flunssaa pois mutta keskiviikosta alkaen olen ollut jälleen ”pelissä mukana”. Jätin tänään perjantaina kaksi…

Petrin viikkokirje vko 24

Hei,   Kulunut viikko on maisteltu Sotkamon puoluekokouksen jälkitunnelmia. Keskustalla oli erinomainen puoluekokous Sotkamossa. Vaikka kaikki itselleni mieleiset henkilövalinnat eivät toteutuneetkaan, uskon että asettumalla yhtenäisenä…

Petrin viikkokirje vko 14

Hei! Hiljaisen viikon tauon jälkeen eduskuntatyö oli vauhdikasta tällä viikolla. Yritystukiryhmän mahalasku, yhtään yritystukia ei karsittu, puhuttaa nyt paljon. Omasta mielestäni oli harkitsematonta aloittaa työ…