Sveitsin tie ei ole Suomen tie

Sveitsi rajoitti kansanäänestyksellä EU-maiden kansalaisten maahantuloa ja työskentelyä Sveitsissä. Vastavetona EU katkaisi neuvottelut Sveitsin kanssa sen liittymisestä unionin sisäisille sähkömarkkinoille, joilta Suomikin osan sähköstään hankkii.…

Suomella oltava itsenäinen turvallisuuspolitiikka

Pohjoismaiden oikeistonuoret esittivät Nato-jäsenyyttä. Keskustanuoret esittivät Suomen ja Ruotsin puolustuskumppanuutta. Keskustelu asiasta on tärkeää, mutta ensi lukemisen jälkeen kysymyksiä herää. Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisten ratkaisujen…

Eurovaaleihin

Pitkin viime kesää sain kannustusta lähteä ehdokkaaksi Euroopan parlamentin vaaleihin. Ajatus kyti mielessä, ja etenkin Keski-Suomesta ja Saarijärveltä, kotikunnasta, saamani tsemppaus kypsytti ajatuksen valmiiksi. Päätin…

Keski-Suomen nuoret töihin seutuyhteistyöllä!

Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 25.4.2013 Koulujen päättyminen ja kesäloman alkaminen on monelle nuorelle opiskelijalle pitkään odotettu tauko arjen rutiineista. Opiskelijoista valtaosa suuntaa kesän ajaksi kesätöihin, joiden hakeminen…

Kuntapäättäjän tehtävät

Otsikko on ajatteluttanut meikäläistä tämän talven aikana. Viime keskiviikkona istuimme vuoden toisen valtuuston kokouksen Saarijärven kaupungintalolla. Saman päivän aamuna Keski-Suomen liiton valtuusto valittiin, olen nyt…

Alun tuntua

Lähes loppumattoman pitkältä tuntunut luottamuspaikkojen jakoprosessi ja ensimmäinen valtuuston kokous ovat takanapäin. Vaalien jälkeen kaikki energia tosiaan keskittyi parhaan mahdollisen porukan muodostamiseen asioista päättämään. Ykkösperiaatteena…

Vaalien jälkilöylyt

Vaalit ovat ohi ja tunnetilat alkavat vähitellen tasaantua. Olen uskomattoman iloinen saamastani äänimäärästä. Se on ensikertalaiselle iso luottamuksen osoitus. Myös muu nuorempi ja kokeneempi kaarti…

Vaalien loppukiri

Varsinainen vaalipäivä häämöttää. Tunnelmat ovat jännittyneet. Olen saanut mukavia viestejä ihan tuntemattomiltakin, jotka ovat käyneet nettisivuillani ja kertoneet äänestäneensä meikäläistä. Kiitos näistä kannustuksista. Moni on…

Kyllä lääkäriin pitää päästä

Lääkäriin pääsy on kansalaisen perusoikeus. Se on lakisääteisten terveyspalveluidemme kulmakivi. Tilanne on se että erikoissairaanhoito toimii Suomessa hyvin, mutta perusterveydenhuollossa eli terveyskeskuksissa on ongelmia. Lääkärinvakanssien…

Kotiapua perheiden tueksi

1990-luvun laman myötä perheiden kotiapu loppui Suomesta käytännössä kokonaan. Omasta mielestäni perheille annettu varhainen tuki on tärkeimpiä kunnan tarjoamia palveluita. Viime vuosina huostaanotot ovat lisääntyneet…